Ensimmäinen tutkimuskäynti

Kävin 5.6. ensimmäisellä tutkimuskäynnilläni HYKSissä. Minut toivotti tervetulleeksi J. Toivola, joka oli hurjan herttainen, ymmärtäväinen ja miellyttävä henkilö. Itse apulaisylilääkäri Pimenoff oli muistaakseni vähäsen myöhässä, mutta ei niin paljon, että olisin huomannut, selasin tyytyväisenä kompaktin kokoisessa odotushuoneessa varsin koskemattoman tuntuista vaelluslehteä sen aikaa kun odottelin.

Kun sitten vastaanotolle pääsin, niin asiaan mentiin varsin nopeasti. Pimenoff hoiti puhumisen ja Toivola istui vieressä, molemmat tekivät muistiinpanoja ja Toivola ilmehti silleen "ahaa, okei, aivan, todellako"-tyylisesti. Kyseltiin, miksi olin hakeutunut hoitoon eli oliko minulla selkeä käsitys siitä, mitä olen (on), vai olenko etsimässä sitä ja mielenterveydellisestä tilasta tai sen kokemisesta (totesin että ongelmia on ollut, muttei enää, ja että uskon jaksavani prosessin hyvin). Sitten esitettiin kysymyksiä liittyen siihen, mitä odotan tutkimusten kautta saatavan - mitä hoitoja ja sosiaalisia muutoksia (totesin, että nimenmuutospapereita tuskin tarvitsen, koska saanen maistraatista vaihdettua itse nopeammin kuin mitä heiltä saisin paperit) kuten se nimi ja henkilötunnus - hetun meinasin itse unohtaa, mutta Pimenoff muistutti siitä. Seuraavaksi mentiin elämäntarinaani ja käytiin se pääpiirteittäin läpi, keskittyen varsin voimakkaasti sosiaaliseen käytökseeni toisten ikäisteni kanssa ja varhaisiällä siihen, miten leikin. Pimenoff tahtoi myös tarkkaa tietoa siitä, mitä kehodysforiani tarkoittaa. Siinä sitten mietin osoitellen, tökkien ja räpläten häiritseviä osia (sitä vähemmän kontaktia mitä enemmän häiritsee) kehostani. Jälkeenpäin tajusin, että tuohonhan menisi myös korkea ääni - tai ei mulla muuten oo korkea ääni, mutta kun nauran, niin se on häiritsevän heleä. Tykkään kuitenkin nauraa, niin en hillitse sitä, vaikka tuleekin outo olo siitä äänestä.

Pimenoff oli minusta asiallinen ja jämäkkä, mutta samalla mukava ja tarpeeksi lämminhenkinen, muttei iholle tulevissa määrin (liian äidillinen asenne olisi kovastikin häirinnyt minua). Myös huumori oli läsnä tilanteessa, mikä omassa tapauksessani helpotti puhumista. Sain vähän noottia abstraktien sanojen käytöstä, se ei kuvaa kuulemma tarpeeksi hyvin sitä, miltä minusta tuntuu, ja onhan väitteessä perää. Pimenoff ymmärrettävästi ymmärtää tilanteen niin, että se olisi hienojen termien humalaa kun viimein löytää sanat asialle, ja onhan se varmasti osittain sitäkin, mutta toisaalta se on myös minulle luontaista taipumusta kapulakieleen. Puhuin mistä tahansa, teen sen turhan vaikeasti, ja on ehkä oikeastaan ihan hyvä, että minun on jossain pakko yrittää puhua niin, että sanomani menisi tyhmemmällekin perille. Se kertoo myös siitä, että sanomaani halutaan todella ymmärtää. Jees.

Tämän jälkeen kävin vielä Toivolan huoneessa ja hän kysyi mieleen jääneitä fiiliksiä, sanoin totuudenmukaisesti että ihan kivasti meni mun mielestä. Totesi, että käsiteltyihin asioihin palataan syvällisemmin ja useammalta kantilta vielä myöhemmin (totta kai). Kertoilin vielä hänelle lapsuuteni perheoloistani ja isäsuhteestani, koska koin että ne olisivat oletettavasti aika tärkeä asia, ja ne olivat päässeet jäämään jalkoihin aikaisemmin. Todennäköisesti saan selittää ne vielä uusiksi, mutta eipä siihen kuole.

Toivola kertoi, että minulle tulisi joku toinen sairaanhoitaja, joka on nyt koulutuksessa. En tiedä, onko se täydennyskoulutusta vai onko tyyppi kokonaan uusi. Nimeä ei maininnut. Tämä uusi henkilö sitten lähettää minulle kirjeen uudesta ajasta. Ymmärsin, että se olisi aikaisintaan elokuussa. No, sitä odotellessa.

Sain muuten bussissa matkalla tuonne ensimmäiset bindaus(rintojen kätkentään pyrkivän liiskaavan vaatetuksen tai sidonnan käyttö, mulla on tarkoitukseen tehty olkaimeton liivimäinen asia)kipuni. Ei ollut miellyttävä kokemus. Hengittäminen pisti todella pahasti kylkiluihin, ja jouduin hetken hengittämään todella ohuesti ja sitten keskittymään syvähengitykseen eli siihen, että hengittäessä liikkuu vatsa, ei keuhkot. Tämä ei ole terveellistä pitemmän päälle, ja nyt olen käyttänyt binderiä vakituisesti, ööh, ehkä kuukauden. Jos jo nyt sattuu, niin vähän hirvittää - täytyy varmaan pitää enemmän taukopäiviä. Ja ommella tähän ne olkaimet, että se ei valuisi niin paljon kylkiluitten päälle ja pois rintalastan päältä. Silloin sattuu vähemmän kylkiluihin ja keuhkoihin. Siitä en tiedä, mitä hartiat suunnitelmastani sanovat.