Sairaanhoitaja-aikani Hanna Hintsalan vastaanotolla olivat välillä 17.8. - 31.10.2012. Niitä oli yhteensä neljä, ja puolet ajoista olivat tuplamittaisia, koska minulla menee koko päivä, kun käyn polilla, kun tulen sen verran kaukaa. Ensimmäinen ja viimeinen aika olivat normaalin mittaisia. Ensimmäinen aika tuli kirjeellä, seuraavat sovittiin sairaanhoitajan kanssa käynnin jälkeen.
Ensimmäisellä ajalla kysyttiin oikeastaan täsmälleen samat asiat kuin ensikäynnilläkin, vähän paremmalla ajalla vain, tarkemmin kuunnellen. Kyseltiin siis, millaisia hoitoja ja juridisia muutoksia haluaisin ja sitten lähdettiin kartoittamaan elämäntarinaa.
Elämäntarinaa jatkettiin vielä toisella kerralla koko ajan verran. Kyseltiin kavereista lapsuudessa, millaisia leikkejä leikin, mitä harrastin, mistä aineista tykkäsin koulussa, ketkä sukulaiset tai perheenjäsenet tuntuivat läheisimmiltä, millaisissa perheoloissa kasvoin, miltä murrosiän muutokset tuntuivat, millaisia vaatteita tykkäsin käyttää, miltä tietyt elämän virstanpylväät kuten vanhojen tanssit tuntuivat ja miksi, millaisena näen tulevaisuuteni.
Kolmannella kerralla puhuttiin kehosuhteesta ja seksuaalisuudesta, Hintsala varoittikin tästä jo toisen kerran lopulla. Itseltäni se kävi yllättävänkin kivuttomasti, ahdisti vain, kun Hintsala kysyi lapsien hankkimisesta. Ei ahdistanut siksi, että kysyi, vaan siksi, että edes teoreettinen ajatus raskaana olemisesta herättää minussa ihan valtavan ahdistuksen ja kuvotuksen, melkein tekee mieli lakata kokonaan olemasta vain siksi, että raskaus on vielä mulle fyysisesti mahdollista. Hyi helvetti.
Neljännellä kerralla sain lukea läpi Hintsalan kirjoittaman tiivistelmän kertomastani. Siinä ei ollut mitään olennaisia asiavirheitä (ja ne pienet ajatusvirheetkin hän korjasi), mikä oli musta positiivisesti yllättävää - vaikutti siltä, että hän oli tosiaan kirjoittanut ylös kaiken, mitä olin sanonut. Uupumaan olivat kylläkin jääneet tuntemukset liittyen seksuaalisuuteen, kehosuhteeseen ja vanhemmuuteen, mutta oletan, että niistä minulta kysytään uudestaan joka tapauksessa, joten väliäkös tuolla (muistin tämän vasta bussissa pois Helsingistä). Hintsala selvästi kuuntelee potilasta ja on työhönsä motivoitunut. Hänen vastaanotollaan on ollut suorastaan ilo käydä, miellyttävä ihminen, jolle on helppo puhua.
Tarkastettuani Hintsalan tekemän tiivistelmän seurasivat "paperisulkeiset", eli täyttelin BDI:n eli Beckin depressioindeksitestin, alkoholinkäyttökyselyn ja jonkinlaisen suuntaa-antavan transmieheyskyselyn (kysyttiin lähinnä, miksi identifioidun). Kotona tehtäviksi sain vielä kaksi erillistä persoonallisuuskyselyä, joista toinen kysyi selvästi sitä mitä väittikin kysyvänsä, ja toinen näytti enemmänkin sosiopatiatestiltä.
Seuraavaksi on sitten ylilääkärin aika. Hintsala ei osannut sanoa ollenkaan, koska se olisi. Tuskin siis kovin pian, vaikka kyllähän sitä toivoo että olisi alta pois mahdollisimman pian. En edes tiedä, kuka se uusi ylilääkäri on.
maanantai 5. marraskuuta 2012
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Ensimmäinen tutkimuskäynti
Kävin 5.6. ensimmäisellä tutkimuskäynnilläni HYKSissä. Minut toivotti tervetulleeksi J. Toivola, joka oli hurjan herttainen, ymmärtäväinen ja miellyttävä henkilö. Itse apulaisylilääkäri Pimenoff oli muistaakseni vähäsen myöhässä, mutta ei niin paljon, että olisin huomannut, selasin tyytyväisenä kompaktin kokoisessa odotushuoneessa varsin koskemattoman tuntuista vaelluslehteä sen aikaa kun odottelin.
Kun sitten vastaanotolle pääsin, niin asiaan mentiin varsin nopeasti. Pimenoff hoiti puhumisen ja Toivola istui vieressä, molemmat tekivät muistiinpanoja ja Toivola ilmehti silleen "ahaa, okei, aivan, todellako"-tyylisesti. Kyseltiin, miksi olin hakeutunut hoitoon eli oliko minulla selkeä käsitys siitä, mitä olen (on), vai olenko etsimässä sitä ja mielenterveydellisestä tilasta tai sen kokemisesta (totesin että ongelmia on ollut, muttei enää, ja että uskon jaksavani prosessin hyvin). Sitten esitettiin kysymyksiä liittyen siihen, mitä odotan tutkimusten kautta saatavan - mitä hoitoja ja sosiaalisia muutoksia (totesin, että nimenmuutospapereita tuskin tarvitsen, koska saanen maistraatista vaihdettua itse nopeammin kuin mitä heiltä saisin paperit) kuten se nimi ja henkilötunnus - hetun meinasin itse unohtaa, mutta Pimenoff muistutti siitä. Seuraavaksi mentiin elämäntarinaani ja käytiin se pääpiirteittäin läpi, keskittyen varsin voimakkaasti sosiaaliseen käytökseeni toisten ikäisteni kanssa ja varhaisiällä siihen, miten leikin. Pimenoff tahtoi myös tarkkaa tietoa siitä, mitä kehodysforiani tarkoittaa. Siinä sitten mietin osoitellen, tökkien ja räpläten häiritseviä osia (sitä vähemmän kontaktia mitä enemmän häiritsee) kehostani. Jälkeenpäin tajusin, että tuohonhan menisi myös korkea ääni - tai ei mulla muuten oo korkea ääni, mutta kun nauran, niin se on häiritsevän heleä. Tykkään kuitenkin nauraa, niin en hillitse sitä, vaikka tuleekin outo olo siitä äänestä.
Pimenoff oli minusta asiallinen ja jämäkkä, mutta samalla mukava ja tarpeeksi lämminhenkinen, muttei iholle tulevissa määrin (liian äidillinen asenne olisi kovastikin häirinnyt minua). Myös huumori oli läsnä tilanteessa, mikä omassa tapauksessani helpotti puhumista. Sain vähän noottia abstraktien sanojen käytöstä, se ei kuvaa kuulemma tarpeeksi hyvin sitä, miltä minusta tuntuu, ja onhan väitteessä perää. Pimenoff ymmärrettävästi ymmärtää tilanteen niin, että se olisi hienojen termien humalaa kun viimein löytää sanat asialle, ja onhan se varmasti osittain sitäkin, mutta toisaalta se on myös minulle luontaista taipumusta kapulakieleen. Puhuin mistä tahansa, teen sen turhan vaikeasti, ja on ehkä oikeastaan ihan hyvä, että minun on jossain pakko yrittää puhua niin, että sanomani menisi tyhmemmällekin perille. Se kertoo myös siitä, että sanomaani halutaan todella ymmärtää. Jees.
Tämän jälkeen kävin vielä Toivolan huoneessa ja hän kysyi mieleen jääneitä fiiliksiä, sanoin totuudenmukaisesti että ihan kivasti meni mun mielestä. Totesi, että käsiteltyihin asioihin palataan syvällisemmin ja useammalta kantilta vielä myöhemmin (totta kai). Kertoilin vielä hänelle lapsuuteni perheoloistani ja isäsuhteestani, koska koin että ne olisivat oletettavasti aika tärkeä asia, ja ne olivat päässeet jäämään jalkoihin aikaisemmin. Todennäköisesti saan selittää ne vielä uusiksi, mutta eipä siihen kuole.
Toivola kertoi, että minulle tulisi joku toinen sairaanhoitaja, joka on nyt koulutuksessa. En tiedä, onko se täydennyskoulutusta vai onko tyyppi kokonaan uusi. Nimeä ei maininnut. Tämä uusi henkilö sitten lähettää minulle kirjeen uudesta ajasta. Ymmärsin, että se olisi aikaisintaan elokuussa. No, sitä odotellessa.
Sain muuten bussissa matkalla tuonne ensimmäiset bindaus(rintojen kätkentään pyrkivän liiskaavan vaatetuksen tai sidonnan käyttö, mulla on tarkoitukseen tehty olkaimeton liivimäinen asia)kipuni. Ei ollut miellyttävä kokemus. Hengittäminen pisti todella pahasti kylkiluihin, ja jouduin hetken hengittämään todella ohuesti ja sitten keskittymään syvähengitykseen eli siihen, että hengittäessä liikkuu vatsa, ei keuhkot. Tämä ei ole terveellistä pitemmän päälle, ja nyt olen käyttänyt binderiä vakituisesti, ööh, ehkä kuukauden. Jos jo nyt sattuu, niin vähän hirvittää - täytyy varmaan pitää enemmän taukopäiviä. Ja ommella tähän ne olkaimet, että se ei valuisi niin paljon kylkiluitten päälle ja pois rintalastan päältä. Silloin sattuu vähemmän kylkiluihin ja keuhkoihin. Siitä en tiedä, mitä hartiat suunnitelmastani sanovat.
Kun sitten vastaanotolle pääsin, niin asiaan mentiin varsin nopeasti. Pimenoff hoiti puhumisen ja Toivola istui vieressä, molemmat tekivät muistiinpanoja ja Toivola ilmehti silleen "ahaa, okei, aivan, todellako"-tyylisesti. Kyseltiin, miksi olin hakeutunut hoitoon eli oliko minulla selkeä käsitys siitä, mitä olen (on), vai olenko etsimässä sitä ja mielenterveydellisestä tilasta tai sen kokemisesta (totesin että ongelmia on ollut, muttei enää, ja että uskon jaksavani prosessin hyvin). Sitten esitettiin kysymyksiä liittyen siihen, mitä odotan tutkimusten kautta saatavan - mitä hoitoja ja sosiaalisia muutoksia (totesin, että nimenmuutospapereita tuskin tarvitsen, koska saanen maistraatista vaihdettua itse nopeammin kuin mitä heiltä saisin paperit) kuten se nimi ja henkilötunnus - hetun meinasin itse unohtaa, mutta Pimenoff muistutti siitä. Seuraavaksi mentiin elämäntarinaani ja käytiin se pääpiirteittäin läpi, keskittyen varsin voimakkaasti sosiaaliseen käytökseeni toisten ikäisteni kanssa ja varhaisiällä siihen, miten leikin. Pimenoff tahtoi myös tarkkaa tietoa siitä, mitä kehodysforiani tarkoittaa. Siinä sitten mietin osoitellen, tökkien ja räpläten häiritseviä osia (sitä vähemmän kontaktia mitä enemmän häiritsee) kehostani. Jälkeenpäin tajusin, että tuohonhan menisi myös korkea ääni - tai ei mulla muuten oo korkea ääni, mutta kun nauran, niin se on häiritsevän heleä. Tykkään kuitenkin nauraa, niin en hillitse sitä, vaikka tuleekin outo olo siitä äänestä.
Pimenoff oli minusta asiallinen ja jämäkkä, mutta samalla mukava ja tarpeeksi lämminhenkinen, muttei iholle tulevissa määrin (liian äidillinen asenne olisi kovastikin häirinnyt minua). Myös huumori oli läsnä tilanteessa, mikä omassa tapauksessani helpotti puhumista. Sain vähän noottia abstraktien sanojen käytöstä, se ei kuvaa kuulemma tarpeeksi hyvin sitä, miltä minusta tuntuu, ja onhan väitteessä perää. Pimenoff ymmärrettävästi ymmärtää tilanteen niin, että se olisi hienojen termien humalaa kun viimein löytää sanat asialle, ja onhan se varmasti osittain sitäkin, mutta toisaalta se on myös minulle luontaista taipumusta kapulakieleen. Puhuin mistä tahansa, teen sen turhan vaikeasti, ja on ehkä oikeastaan ihan hyvä, että minun on jossain pakko yrittää puhua niin, että sanomani menisi tyhmemmällekin perille. Se kertoo myös siitä, että sanomaani halutaan todella ymmärtää. Jees.
Tämän jälkeen kävin vielä Toivolan huoneessa ja hän kysyi mieleen jääneitä fiiliksiä, sanoin totuudenmukaisesti että ihan kivasti meni mun mielestä. Totesi, että käsiteltyihin asioihin palataan syvällisemmin ja useammalta kantilta vielä myöhemmin (totta kai). Kertoilin vielä hänelle lapsuuteni perheoloistani ja isäsuhteestani, koska koin että ne olisivat oletettavasti aika tärkeä asia, ja ne olivat päässeet jäämään jalkoihin aikaisemmin. Todennäköisesti saan selittää ne vielä uusiksi, mutta eipä siihen kuole.
Toivola kertoi, että minulle tulisi joku toinen sairaanhoitaja, joka on nyt koulutuksessa. En tiedä, onko se täydennyskoulutusta vai onko tyyppi kokonaan uusi. Nimeä ei maininnut. Tämä uusi henkilö sitten lähettää minulle kirjeen uudesta ajasta. Ymmärsin, että se olisi aikaisintaan elokuussa. No, sitä odotellessa.
Sain muuten bussissa matkalla tuonne ensimmäiset bindaus(rintojen kätkentään pyrkivän liiskaavan vaatetuksen tai sidonnan käyttö, mulla on tarkoitukseen tehty olkaimeton liivimäinen asia)kipuni. Ei ollut miellyttävä kokemus. Hengittäminen pisti todella pahasti kylkiluihin, ja jouduin hetken hengittämään todella ohuesti ja sitten keskittymään syvähengitykseen eli siihen, että hengittäessä liikkuu vatsa, ei keuhkot. Tämä ei ole terveellistä pitemmän päälle, ja nyt olen käyttänyt binderiä vakituisesti, ööh, ehkä kuukauden. Jos jo nyt sattuu, niin vähän hirvittää - täytyy varmaan pitää enemmän taukopäiviä. Ja ommella tähän ne olkaimet, että se ei valuisi niin paljon kylkiluitten päälle ja pois rintalastan päältä. Silloin sattuu vähemmän kylkiluihin ja keuhkoihin. Siitä en tiedä, mitä hartiat suunnitelmastani sanovat.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Things may change, my friend
Minä olen Kaiu. Minä olen pieneen, siroon naisen ruumiiseen syntynyt, miespuolinen henkilö. Tämä blogi kertoo matkastani kohti täydempää elämää, kaikesta siitä, jota käyn läpi voidakseni olla tuntematta oloani vieraaksi omassa ruumiissani, voidakseni katsoa itseäni peilistä hämmentymättä, voidakseni kuunnella omaa ääntäni tallennettuna saamatta ahdistuskohtausta. Jotta fyysinen minäni ja henkinen minäni kohtaisivat ja voisin elää itseni kanssa tasapainossa.
Tämä blogi kertoo sukupuolenkorjausprosessistani ja siihen liittyvistä ja johdatelleista ajatuksistani. Kirjoitan blogia ensisijaisesti itselleni ja jäsentääkseni ajatuksiani, en selittääkseni asiaa toisille, mutta pohdiskelen julkisesti, koska mietteistäni voi olla hyötyä jollekulle toiselle - jollekulle, joka painii samojen ongelmien kanssa itse, tai jollekulle, jonka läheinen näin tekee. Jos sinua hämmentää transsukupuolisuuden käsite, suosittelen tutkimaan sivua www.transtukipiste.fi .
Tämä blogi kertoo sukupuolenkorjausprosessistani ja siihen liittyvistä ja johdatelleista ajatuksistani. Kirjoitan blogia ensisijaisesti itselleni ja jäsentääkseni ajatuksiani, en selittääkseni asiaa toisille, mutta pohdiskelen julkisesti, koska mietteistäni voi olla hyötyä jollekulle toiselle - jollekulle, joka painii samojen ongelmien kanssa itse, tai jollekulle, jonka läheinen näin tekee. Jos sinua hämmentää transsukupuolisuuden käsite, suosittelen tutkimaan sivua www.transtukipiste.fi .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)